kuva

kuva

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Länsirintamalta ei mitään uutta

Täällä ei mitään uutta raportoitavaa. Sisällä olemme yhä edelleen. Räpsyt ovat tulleet seuraksemme, onneksi ei kovin voimakkaina eikä pitkäkestoisina. Ja Helmi yrittää räpsyistä huolimatta olla läsnä.




Tässä äidin kännykällä kuvaamaa materiaalia Helmin iltakilareista.
Meillä luetaan aina iltarukoukseksi Minä lapsi pienoinen ja
sen jälkeen toivotetaan hyvät yöt.
Helmi rakastaa omaa sänkyä ja nukkumaan menemistä
ja tässä näette kuinka tämä hetki meillä sujuu...

Pahoittelen huonoa kuvan sekä äänen laatua,
mutta tärkeimmän näette: kilarit!




 

Helmi on Terhin avustuksella huovuttanut kukkia.
Ihania!
Taidetaan viedä kesätuliaisiksi idän ihmeille...








sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Viikonloppuna

Tämä viikonloppu on ollut huomattavasti parempi kuin edellinen. Helmi on jälleen oma ihana, nauravainen itsensä. Ja eilen aamulla uhmasimme siitepölyä ja teimme pyrähdyksen pihalle aamulla ennen kello kuutta. Hieman aivasteli neiti sen jälkeen ja jonkin verran enemmän on tullut kuolaa, mutta muuten ihan ok. Kyllä tämä taas tästä. Nyt meillä on sormet ja varpaat pystyssä, että heinät eivät aiheuttaisi Helmille samanlaista reaktiota kuin koivu!



Eilen Lilli ja Jenni tulivat piristämään meitä.
Ja molemmilla tytöillä oli kivaa!
(Ja mammalla ja pappalla myös!)



Pyhäkoulu:

Olen alkanut pitämään Helmille ja naapureiden lapsille pyhäkoulua sunnuntaisin.
Materiaalin saan seurakunnalta ja aiheet tulevat tilanteen mukaan.
Lapset ovat vasta vajaan viiden (paitsi tietty Helmi)
eikä kovin syvällisiä asioita vielä käsitellä.
Katsotaan sitten kymmenen vuoden päästä millä tasolla ollaan.
Tänään käsiteltiin toisten kunnioittamista
(pyhäkoululasten vanhempien toiveesta).
Helmi nauttii suunnattomasti ja uskon, että myös Taimi, Olavi ja Topi viihtyvät.
Ja minä saan tästä paljon.

Extrana meidän pyhäkoulussa on oma kanttori-urkuri.
(Eikä edes kovin paljoa tarvinnut painostaa... :))






torstai 24. toukokuuta 2012

Ylhäällä

Tai voisi kai sanoa: ylhäisessä yksinäisyydessä. Täällä nimittäin ollaan. Eristyksissä. Eli Helmillä ei ole mitään asiaa ulos. Emmekä toistaiseksi ota vastaan vieraita, elleivät he ole suihkunraikkaita ja puhtaat vaatteet päällä. Ei ole paljoa ihmisiä näkynyt! :) Jenni ja Lilli onneksi lupasivat tulla joku päivä piristämään Helmiä, samoin naapurin lapset. Eivätkä he edes kyseenalaista näitä meidän omituisia vaatimuksia. He tuntevat Helmin ja tietävät mihin kaikki voi pahimmillaan johtaa. Joskus minusta nimittäin tuntuu, että monet ajattelevat minun liioittelevan. Mutta kun minä tuon lapseni tiedän, enkä ehdoin tahdoin halua hänen vointinsa romahtavan. Joten nyt mennään näillä. Nautitaan luonnosta ikkunan takana. Ja kuvia katselemalla.

Iskä otti kuvia maalausurakan päätteeksi, kun kerran nostin pihassa oli. Näin maalla me asumme, keskellä siitepölyä! :)












Äiti ei jaksa töiden jälkeen pestä hiuksia,
joten olen kehitellyt sisäpipon. (kiitos Hannan)
Hieman on kuuma ja kuulekaan en kunnolla, mutta pysyypähän siitepöly poissa
Helmin ulottuvilta...

Helmi on ollut koko viikon kummallisen itkuinen. Ei ollenkaan oma itsensä
ja valvottanutkin on öisin.
Soitin tänään lastenlääkärille ja menemme huomenna näytille.
Pitää vielä miettiä kuinka pääsemme mahdollisin vähin "vaurioin" sen matkan.
Säkkiinkään emme voi Helmiä työntää.
Suihkuun nyt ainakin lääkärikeikan jälkeen.
Toivon ensi yöksi sadetta.











lauantai 19. toukokuuta 2012

Allergiaa ja ahdistusta

Ihanat neljän päivän vapaat. Niitä on vietetty hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Helmin flunssan lopussa aloimme antamaan neidille Avamys-nenäsuihketta. Olimme sitä mieltä, ettei Helmilläkään nuha kolmea viikkoa kestä eli pakko olla allergiaa. Tämä on tuttua aikaisemmilta keväiltä. Kuten myös se, että Helmille ei löydy sopivaa allergialääkettä. Kaikki mahdolliset on jo taidettu kokeilla. Ja jokainen sekoittaa epin.

Nyt ajattelimme, että jospa pärjäisimme pelkästään tällä uudella nenäsumutteella. Väärin meni. Se kyllä helpotti nuhaa, mutta muuten siitä seurasikin katastrofi. Kohtauksia alkoi tulemaan viime viikonlopulla. Yhtäjaksoista nykinää (kuin sähköisku menisi kropan lävitse) kesti pahimmillaan 45 minuuttia. Ja voitte kuvitella, että sellaisen jälkeen Helmi oli totaalisen puhki.

Maanantaina soitto lääkärille ja nenäsuihkeen lopetus. Kohtaukset alkoivat vähentyä. Nyt olemme ilman allergialääkitystä ja Helmi on lukittu neljän seinään sisään. Mikä tarkoittaa myös, ettei päiväkotiinkaan päästä, ainakaan ennen koivun kukinnan loppumista. Kurjaa.
Luulisi nyt sitten tämän riittävän. Mutta ei. Tämä aamu alkoi isolla kohtauksella ja jatkui kolmen tunnin mittaisella poissaololla. Päivän mittaan Helmi on ollut pieniä hetkiä läsnä ja sitten taas reilun tunnin poissaolossa.

Ei hymyilytä, ei. Mutta minkäs teet. Uskomme ja toivomme, että tämä on taas ohimenevä vaiva. Syykin on epäselvä. Itse veikkaisin, että siitepölyä pääsee kuitenkin sisään jonkin verran, vaikka meillä on ikkunat aina suljettuina ja ovesta pujahdamme nopeasti...
Neurologillekaan ei oikein houkuta soittaa, kun sieltä neuvona on kuitenkin lääkenosto ja siihen emme nyt siitepölyaikaan lähde. Eli näillä mennään nyt.

Elämästä emme kuitenkaan voi lakata. Olimme jo aikoja sitten varanneet nosturin vuokralle näille vapaille ja suunnitelleet talon maalauksen. (Piti tehdä jo vuosi sitten, mutta silloin ei löytynyt rakoa.) Nyt iskä on killunut taivaissa aamusta iltaan ja talo on vihdoinkin saanut oikean värin pintaan.
Äiti on hieman puhki. On aika raskasta katsoa, kun oma lapsi on tuossa kunnossa ja mitään et voi tehdä. Onneksi mummo on ollut seurana. (Ja pessyt kaikki ikkunat - se helpottaa hieman!)






Iskä korkeuksissa.



 
Tämän verran äiti on ulkoillut.
Kävin ostamassa enkeleiden seuraksi enkelipelargonioita...





keskiviikko 16. toukokuuta 2012

16.5.

Tänään on tämä äiti viettänyt syntymäpäivää. Ihanaa päivää! Minua on muistettu lauluin, runoin, kortein, kukin, lahjoin ja puhelinsoitoin. On hienoa huomata kuinka paljon ympärillä oikeasti on niitä ystäviä. Eikä vuodet vielä tunnu menoa haittaavan. Helmin isomummo tosin oli sitä mieltä, että täytän jo 73! :) Meni ikä ja syntymävuosi sekaisin. 





ONNELLINEN PÄIVÄ

Lyö ylitsemme tuuli nauraen
ja meren tuoksu juovuttava,
ja hiekka alla jalkain paljaitten
on ihos lailla kullanpunertava.

Kuin kimmeltävät, villit unelmat
niin kirmaa lokit saaren yli,
ja taivas on kuin kukkis kirsikat
ja täynnä kukkia ois jonkun syli.

On ulapalla purje kutterin
kuin suippo petokalan evä.
Ja aallot särkyy rantakivihin
kuin pikkutytön nauru kilisevä.

(Unto Koskela)





Helmin tekemä kortti.
(Täytyy myöntää, että aamulla ennen kello kuutta kun tämän
kortin sain, luulin että kuva esittää minua :)
Lintuhan siinä on tarkemman katselun jälkeen.)



 
Lalli ja Helmi olivat ostaneet minulle kellon.
Ihan minun oloisen.
Kyllä he taitavat tämän äidin tuntea...











sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tänään

on myös meillä vietetty äitienpäivää! Lahjoja ja kukkia. Ulkona ihana auringonpaiste. Valitettavasti hieman pilviä meidän taivaalle kerää Helmin yhä jatkuva limaisuus ja todennäköisesti sen mukanaan tuomat pitkittyneet kohtaukset. Mutta joka tapauksessa tämä toukokuun toinen sunnuntai on ollut täydellinen!



Helmi oli Terhin kanssa painanut minulle tyynyliinan.
Lisäksi sain hemmottelua sekä lukemista...

Perhoskortti!

 
Päiväkodissa kasvetettu orvokki.

Hieman lisää kukkia.


Äiti ja tytär.





Tämä on ihan pakko linkittää.
Haluan uskoa, että juuri näin Helmikin ajattelee...

Ihan Helmi!





torstai 10. toukokuuta 2012

Omaa aikaa?

Pitkään olen tästä aiheesta halunnut kirjoittaa… En oikein ymmärrä koko käsitettä ja sitä, että siitä nykyisin niin kamalasti vouhkataan. Jokaisella äidillä ja isällä pitäisi olla omaa aikaa. Saada mennä ja tulla miten huvittaa ja pyöriä oman napansa ympärillä. Miksi? Eivätkö he ole tienneet lasta halutessaan, että lapsi sitoo ja tarvitsee ne vanhempansa. Muuttaa ehkä parikymppisenä kotoa pois (toki jo hieman aiemmin pärjää ihan itsekseenkin, eikä edes niin kovin välitä vanhemmistaan).
Mielestäni nyky-yhteiskunta on muutenkin mennyt koko ajan hullumpaan suuntaan.

Tavoitellaan kuuta taivaalta ja kiillotetaan omaa kilpeä. Kaiken tarvitsee olla täydellistä. Unohdetaan elämän perustarpeet ihan kokonaan ja siinä sivussa myös ne lapset. Lapsi tarvitsee vanhempiaan. Töiden/koulun/päiväkodin jälkeen olisi hyvä hetkeksi pysähtyä. Vaihtaa kuulumiset, syödä yhdessä. Touhuta arjen askareet. Vahvasti olen ympärilläni havainnoinut, ettei se ihan niin mene. Äidillä on kiire salille, iskällä sählyyn. Vaihdetaan vahtivuoroa tai soitetaan isovanhemmille. Hyvitetään lapsille sitten lomalla viemällä heidät huvipuistoihin ja eläintarhoihin. Ja jos ei itse pääse omiin menoihin, niin kilahdetaan: ”miten luulet minun jaksavan tätä kaikkea, jos en saa välillä omaa aikaa?” Niinpä, sitä omaa aikaa… Kenen aikaa se sitten on, kun vietät aikaasi lapsen kanssa tai silität pyykkiä. Eikö sekin ole omaa aikaa vai nähdäänkö se varastettuna aikana? Pois minulta.

Eivät meidän isovanhemmat tunteneet koko käsitettä. He hoitivat kodin, eläimet ja lapset mukisematta. Ja nauttivat takuulla elämästään. Olivat paljon tyytyväisempiä kuin me nykyihmiset. Eivätkä masentuneet ja ahdistuneet, vaikka olivatkin 24/7 siinä omassa arjessaan kiinni. Yösydännä saivat hetken hengähtää! Eikä silloin luettu lehdistä tai kuultu uutisista perhesurmista tai kouluampumisista. Silloin ongelmat ratkesivat ajoissa, jos niitä edes ehti syntyä.

Usein meiltä kysytään kuinka me jaksamme, kun Helmi sitoo meitä niin kovin? Kiitos kysymästä, oikein hyvin me jaksamme. Olemme tässä kaksin ja rakastamme lastamme, hän antaa paljon enemmän kuin vaatii. Toiseksi meitä usutetaan usein ottamaan kahdenkeskistä aikaa. Oikein osoitetaan syyttävällä sormella, kun olemme suurimman osan ajasta kotona kolmestaan (käydään me pari kertaa vuodessa hetki kahdestaan jossain, mutta aina tuntuu, että jotain puuttuu…). Me nautimme toistemme seurasta kaikki kolme ja harvoin Helmi meitä häiritsee, jos esim. Lallin kanssa syvennymme keskusteluun. Ja nyt kyse ei ole siitä, ettemmekö osaisi olla kaksinkin? Toki osaamme ja nautimme myös niistä hetkistä, mutta tällä hetkellä myös Helmi tarvitsee meitä kovasti.

Ja sydän kertoo, että juuri näin on elämän mentävä. Meillä on hyvä olla, ei ahdista eikä purista mistään. Tässä on kaikki mitä tarvitsemme. Elämämme on näin täydellistä ja ihanaa. Tähän kaikkeen liittyy kiinteästi tietysti myös ihanat ystävät ympärillämme sekä perheemme siellä hieman kauempana. Elämä sujuu juuri niin kuin on tarkoitettukin.

Mitä sinä teet aamuisin kuin heräät? Mietitkö ahdistuneena mitä kaikkea tänään tarvitsee suorittaa ja mihin on ehdittävä ja kuinka kaiken järjestät? Vai oletko kiitollinen uudesta päivästä ja mietit innoissasi mitä kaikkea kivaa se tuokaan tullessaan. Osaatko olla onnellinen lapsesi unisesta hymystä, puolisosi sinulle kaatamasta kahvista ja tuoksutteletko työmatkalla päivään heräävää luontoa… Me itse valitsemme kuinka jokaisen päivän aloitamme ja millaisen siitä teemme!

Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus arvostella ketään. Tämä on tarkoituksella kärjistettyä ja ehkä provosoivaakin. Enkä todellakaan halua nostaa itseäni minkään yläpuolelle. Tiedän, että jokainen selviytyy elämästään miten parhaiten taitaa. Jokaisella on oma tapansa elää. Joskus vaan mietityttää, että ehtivätkö ihmiset lainkaan elää elämäänsä vai suorittavatko he sitä? Siinä on iso ero.

Ja tämä kaikki ehkä nousi mieleeni siitä, että Helmillä on yhä pientä lämpöä ja nenä on tukossa sekä yskittää. En siis liiku kotoa kuin töihin ja ehkä hätäisesti kauppaan. Mutta en halua valittaa, eikä minulla ole siihen aihettakaan. Joka aamu meillä herää neiti hymyssä suin, kasvoiltaan heijastuu aurinko, joka valaisee koko huoneen. Illan töiden jälkeen vietämme koko perhe yhdessä, tehden kotihommia tai vaan ollen. Ja minä koen, että juuri tämä on sitä omaa aikaa. Juuri tässä minulla on hyvä olla. Onnellisena, nauttien joka hetkestä!




Meidän ilopillerimme!
Muuta lääkitystä emme tarvitse! :)



sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Perheenlisäystä

Viikkoja on takana jo kolmekymmentä eli ei enää kauaa tarvitse odottaa, kun perheemme kasvaa! Saamme toisen "lapsenlapsen". Odotus on sujunut hyvin. Jenni kertoi, että Helmi tietää kumpi masussa on - tyttö vai poika - mutta tämä on kuulemma Jennin ja Helmin salaisuus. Noh, me maltamme odottaa, heinäkuun lopussa (toivottavasti ei veny elokuulle) näemme sitten uuden tulokkaan. Lillikin tietää, että äidin masussa on vauva, Kaapo kuulemma. Minä nimitän tulokasta Baltasariksi! :)




Aika iso se jo on...

 
Lillistä on kasvanut jo isosisko - osaa syödäkin itse!


 
Helmi toipuu pikkuhiljaa flunssasta.
Nenä tuhisee yhä ja yskäkin vaivaa vielä.
Eilen oli vähän lämpöäkin ja kohtauksiakin pukkaa.
Sitkaassa on, niin kuin yleensä. Me emme tunne pieniä nuhakuumeita...
Mutta iloinen neiti kuitenkin.
Hymyssä suin on huomattavasti helpompi sairastaa - kannattaa kokeilla!

Ja kun äiti laittoi hiuksiin uudet maatuskapinnit, niin johan jaksoi poseeratakin iskälle!




tiistai 1. toukokuuta 2012

Munkkeja ja maatuskoita

Eihän vappu ole mitään ilman munkkeja. Tein eilen litran taikinan ja aloin vääntämään... Lalli toimi pääpaistajana. Helmi pidettiin kaukana. Neidillä on yhä lämpöä ja on todella tukkoinen. Kohtauksiakin riittää. Myös iskä on saanut tartunnan ja niiskuttaa, mutta on ihan hyvässä kunnossa. Äitiin ei onneksi pöpöt ole iskeytyneet...




Rapiat kuusikymmentä munkkia saatiin paistetuksi.
Paria lukuunottamatta kaikki meni.
Soitettiin "lapset" ja ystävät hakemaan
ja toivotettiin hauskaa vappua!





Täällä neljän seinän sisällä innostuin kuvaamaan minulle tärkeitä esineitä. Helmin kummitäti kävi tässä taannoin Pietarissa ja postitte meille aitoja venäläisiä maatuskoita. Ihania! En tiedä miksi ne minua niin viehättävät. Ehkäpä juuret siellä rajanpinnassa nostavat päätään. Lalli ei ole niistä ehkä yhtä innoissaan kuin minä. Edessä olevaon hieman erilainen. Ei aukea, vaan sisällä on joku helistin - arvaatte varmaan, että tämä yksilö on Helmin ja saa olla myös mukana leikeissä.



Olohuoneen nurkassa meitä tuijottaa kultainen sammakkoprinssi.
Hyvä tyyppi, tosin kukaan ei ole uskaltautunut suutelemaan...



 
Enkelit ovat lähellä sydäntäni.
Tähän sytytän kynttilän aina kun muistan.